Pinnanmuodot ja ympäristö


Japaniin kuuluu yli 3500 saarta. Neljä pääsaarta ovat Honshu, Hokkaido, Shikoku, Kyushu. Nämä neljä pääsaarta kattavat suurimman osan maan pinta-alasta eli noin 95%. Japanin saaret ovat hyvin suuren merenalaisen vuoriston huippuja. Noin 70% Japanin pinta-alasta on vuoristoa. Japanin vuoristoa peittää suurelta osin metsät. Vuolaat joet ja komeat  vesiputoukset ovat myös osa Japanin kaunista maisemaa. 

Satelliittikuva Japanin saarista, 
lähde: Science photo library

Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset


Japani sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaan alueella, mannerlaattojen törmäyskohdassa.Tällä alueella  maankuori on epävakaa. Tästä epävakaudesta johtuen Japanissa on runsaasti maanjäristyksiä, tsunameja ja tulivuoritoimintaa. Suurin osa maanjäristyksistä ja tulivourenpurkauksista on pieniä, mutta joskus vaikutukset ovat hyvin tuhoisia. Tästä  viimeisin muistutus lienee ollut vuonna 2011 tapahtunut maanjärjestys ja siitä aiheutunut tsunami, jonka vaikutukset olivat erittäin tuhoisat. Maanjärjestysten lisäksi Japanissa on myös yli 150-tulivuorta, joista aktiivia on noin 60kpl. Tulivuori Unzen purkautui vuonna 1991.

Mannerlaattojen rajat. Kuvan vasemmassa reunassa Filippiinien laatan ja Euraasian laatan rajalla sijaitsee Japani. Siniset pisteet ovat Japanin ydinvoimaloita. Japani sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaan alueella, missä on erityisen paljon toimivia tulivuoria ja maanjäristyksiä. 

Unzen tulivuori purkautui 1991. Tulivuori koostuu kolmesta kerrostulivuoresta ja sijaitsee Kyushun saarella. Unzen on tunnettu tuhoisista purkauksistaan ja niitä seuranneista maanvyöryistä.
Lähde: USGS

Neljä pääsaarta

Honshu on pääsaarista suurin. Saarella asuu noin 80% koko maan asukkaista. Honshu on 1287km pitkä. Saaren keskiosassa sijaitsee kaksi korkeaa vuoristoa. Länsipuolella Japanin Alpit ja idempänä tulivuoriketju, jossa Fujikin sijaitsee. Honshun saarella sijaitsee Kanton tasanko, joka on Japanin tärkein tasankoalue. Alue on tärkeä Japanin maataloudelle ja teollisuudelle. Myös pääkaupunki Tokio sijaitsee tällä tasangolla.

Kuva Tokion keskustasta. Tokiossa on runsaasti pilvenpiirtäjiä, suuria kirkkaita valomainoksia ja Tokio sijaitsee Honsun pääsaarella. 
Lähde: Tourist Destinations

Hokkaido on pääsaarista toiseksi suurin, se on myös pääsaarista pohjoisin. Saaren koosta huolimatta saarella asuu vain noin 5% Japanin asukkaista. Suurin osa saaren pinta-alasta on metsän peittämää vuoristoa. Saarella vierailee paljon turisteja, jotka ihastelevat  loistokkaita kansallispuistoja, laskettelevat tai esimerkiksi uiskentelevat saaren lounaisosan kuumissa lähteissä.

Shiretokon kansallispuisto järvineen sijaitsee Hokkaidon saaren koillisosassa. Lähde: Flickr

Kyushu on toiseksi pienin pääsaarista ja sillä asuu  oin 12% Japanilaisista. Saaren läntisillä alangoilla on suuria teollisuus kaupunkeja. Keskellä saarta on hyvin jyrkkä vuoristo. Saarella esiintyy paljon kuumia lähteitä saaren tuliperäisillä alueilla. Ne ovat saaren merkittävin nähtävyys.

Shikoku on pääsaarista pienin  ja kehittymättömin. Siellä asuu vain noin 3% Japanin asukkaista. Suurin osa saaren pinta-alasta on vuoristoa.



Fuji

Japanin korkein kohta on Fuji tulivuren luminen huippu. Fuji on Japanin tunnetuin vuori. Fuji on purkautunt useita kertoja vuosisatojen kuluessa ja vähitellen se on saanut nykyisen hieman kartiota muistuttavan muotonsa. Vuoren rinteet ovat suosittu kiipeily ja nähtävyys kohde.

Fuji tulivuori kirsikkapuiden kukkiessa. Fuji vuoren korkeus on 3776m.
Lähde: Scenific Reflections



Hachirögata


Hachirögata on Japanin toiseksi suurin järvi ja samalla myös maan matalin kohta se on 4 metriä veden pinnan alapuolella. Se sijaitsee Japanin pohjoisosassa.

Hachirögata järven suistoaluetta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti